sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Last puppy goes home!

Hilu

Hilu

Conan

Conan lähdössä uuteen kotiin, nukkui jo eteisessä!!
Nyt on lauma pienentynyt, eikä tästä enää pienene! Yksi tyttö ja äippäkoira ja kolme ihmistä on jäänyt Puuppolan talon vakituisiksi asukkaiksi! Viimenen poika lähti Espooseen mukaavaan perheeseen, onnea sinne suunnalle! Syksy kääntyy talveksi ja pimeää riittää, Hilu-tyttö on jo kuusi kiloa painava rötkäle. Mutta tänä aamuna oli siis ensimmäinen kerta kun Hilu söi ruokiansa yksinään, ja, kas kummaa- kuppiin jäi ruokaa! Ei ollut enää kiire syödä ennen kavereita! Nooh. Saa nähdä miten se neidin ruokahalu siitä kehittyy. Jos äitiinsä tulee, niin valikointia on tiedossa. Olemme olleet tänään koko päivän reissussa, vähän niinkuin isänpäivän merkeissä. Hyvinkän se pikku-Hilu siinä mukana menee! Ossin kanssa (Glenni) oli niin mukava leikkiä, ainoa hankala on kun Maija joko yrittää ylisuojella tai jotakin vastaavaa koko ajan ja blokkaa heidän leikit. Hmm?? En osaa sanoa kumpaa. Manu-poika on sairastellut koko syksyn aika paljon ja taas on ollut ongelmia korvatulehduksien kanssa. Nyt saimme vihdoin lähetteen korvapolille ja toivotaan, että sieltä löytyy apua. Nyt tuntuu vihdoin kolmas antibiootti purevan ja meno on taas vauhdikasta! Hilulla on siis vielä yksi vakituinen leikkikaveri äiskänsä lisäksi!! Tässä jotakin kuvasatoa viime päiviltä: