torstai 30. syyskuuta 2010

Week 5

Pennut kasvaa, saivat eilen käyttöönsä koko 12 neliön huoneen... Lattia vuorattiin muovilla ja verhot ovat vaarassa! Emo ei enää ole kiinnostunut imettämään moisia pikkupetoja ja ruokaa menee jo neljä kertaa päivässä. Ulkona käydään ja painitaan ja nukutaan! Kuvia tulee pian, nyt ohjelma ei suostunut niitä lataamaan! Valitan :(

maanantai 20. syyskuuta 2010

Week 3-4

ruokailua nam
kaikki yhdessä!
ensi kertaa ulkona, jännittävää!
Lisää kuvateksti

Pikkupentujen maailma on mullistunut ja avartunut! He ovat saaneet herkullisia aterioita, ensimmäinen pentu tupsahti jo laatikon laidan yli lattialle, otettiin laita pois, he saavat tepastella pitkin huonetta ja maanantaina käytiin haistelemassa ulkoilmaa! Vau! Kaikki kasvavat hyvin ja syövät kiinteätä mielellään. Nimet pojille ja tytöille on päätetty, nimet alkavat C kirjaimella, irkkutyylisiä etunimiä =). Päivät sujuvat siis leikkiessä, nukkuessa ja välillä taas syödessä.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Day 19

Pikkupennut kasvaa huimaa vauhtia, töpsöttelevät pitkin poikin pentulaatikossa jo usean minuutin ajan! Vähän jo otetaan kaveria hannästä tai korvasta kiinni hampaattomalla "purukalustolla" ja murinaakin jo kuuluu:) Eilen yksi uroksista haukahti ekaa kertaa vähän kovemmin ja Maija-parka meni aivan sekaisin ja lähti ovelle haukkuen puolustamaan reviiriään! Eilen kävivät myös ensimmäiset viralliset pennunkatsojat. Siitä se hulina sitten alkaa!

Minulla on nyt siis ihananainen loma, ja saan olla kotosalla ihan siihen asti kun pennut lähtevät maailmalle. Nyt ei ole kuvia saatavilla kun olen kameran jonnekin hukannut..
Palataan kuvien merkeissä viimeistään perjantaina kun isukki perheineen saapuu vierailulle!

torstai 9. syyskuuta 2010

Day 14

Silmät auki!
toinen tytöistä
tumma poika
day 11
day 11
Pikkuiset katselevat maailmaa! Tai ainakin tirkistelevät..Silmät siis alkoivat eilen avautumaan. Vipinää alkaa tulla lisää ja Maija-äiti viettää jo ihan mielellään "vapaa-aikaa" laatikon ulkopuolella ;) ! Kaikki pennut kasvavat hyvin, vaikkakin pienimmän ja suurimman ero on edelleen huima!

lauantai 4. syyskuuta 2010

Day 9

Hei vaan kaikille,
meillä perhe-elämä on harmonista, pennut kasvaa, emä voi hyvin ja omistaja on nukkunut yöt! Kivaa siis! Kaikki kasvavat hyvin ja silmien avautumista odotellaan. Manu sai pitää ensi kertaa tiukan valvonnan alla varovaisesti pikkuista sylissä. Tässä pari kuvaa.